Tule rakentamaan Sisunen – ihan oikea supertietokone!
Kenellä tahansa on nyt mahdollisuus päästä rakentamaan toimiva supertietokone, Sisunen. Heurekassa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-6.3. klo 11-16 järjestettävissä työpajoissa lapset ja koululaiset pääsevät CSC:n asiantuntijoiden ohjaamana kasaamaan ja kokeilemaan laitetta, jonka laskentateho on monikertainen tavalliseen kotikoneeseen verrattuna.
Kun Sisunen on saatu valmiiksi, osallistujat pääsevät testaamaan järjestelmää ja kokeilemaan esimerkiksi supertietokoneen tehoja esitteleviä demoja, ohjelmoimaan monimutkaisia tehtäviä sekä tekemään 3D-mallinnusta avoimen lähdekoodin Blender-ohjelmistolla.
Sisusen rakentamisen lisäksi perheen pienemmille on tarjolla supertietokoneaiheisia väritystehtäviä ja askartelua. Isommat pääsevät näyttämään taitonsa supertietokoneisiin liittyvässä, avaruuteen sijoittuvassa Shooting Stars -tietokonepelissä. Paikalla voi osallistua myös tietovisaan ja testata, oletko supertietokoneguru.
Tehokkaampi kuin vuoden 2006 supertietokone
Supertietokone Sisunen rakennetaan Intelin NUC Mini PC -yksiköistä, joiden yhteenlaskettu teho on noin 3 100 gigaflopsia. Valmis Sisunen on puolitoista kertaa tehokkaampi kuin Suomen tehokkain supertietokone (IBM P690) oli vuonna 2006 – vain kymmenen vuotta sitten! Silti se on pelkkä murto-osa Suomen tämän hetken tehokkaimman supertietokoneen Sisun tehosta.
Suomessa on ollut supertietokoneita jo vuosikymmeniä. Tapahtumassa on näytteillä osia CSC:llä käytössä olleista vanhoista IBM- ja Cray-laitteistoista. Asiantuntijat vastaavat supertietokoneisiin liittyviin kysymyksiin.
Kaksipäiväisen supertietokonetapahtuman järjestävät yhteistyössä Heureka ja CSC - Tieteen tietotekniikan keskus. Mukaan voi tulla tunniksi tai vaikka koko päiväksi. Itse tapahtuma on maksuton, mutta Heurekan näyttelyalueelle on normaali pääsymaksu. Työpajoihin ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä.
Lisätietoa:
Paula Havaste,
vastaava tapahtumatuottaja, Heureka
paula.havaste@heureka.fi
puh. 040 9015 375
Tiina Leiponen
tiedottaja, CSC – Tieteen tietotekniikan keskus
tiina.leiponen@csc.fi
puh. 050 3819 050
Tekninen asiantuntija:
Olli-Pekka Lehto
Tutkimuspäällikkö, CSC – Tieteen tietotekniikan keskus
olli-pekka.lehto@csc.fi
puh. 050 388 604