Siilinjärveläinen Hydroline Oy on satsannut koko historiansa ajan määrätietoisesti uusiin innovaatioihin ja tuotekehitykseen. Nyt suuntana ovat vientimarkkinat ja entistä kokonaisvaltaisemmat asiakasratkaisut, joihin yhtiötä siivittää myös EU:n Horisontti-rahoitus.
Yksittäisestä komponenttitoimittajasta kokonaisvaltaiseksi ja kansainvälisesti tunnetuksi ratkaisutoimittajaksi, jonka asiantuntemukseen ja näkemykseen myös asiakkaat luottavat.
Siinä polku, jolle moni suomalaisyritys mielii, mutta vain harva pääsee. Siilinjärveläinen Hydroline huomasi viime vuosikymmenen lopulla, etteivät kotimaan markkinat tarjoa pidemmässä juoksussa enää riittävästi kasvupotentiaalia. Alansa kotimainen kärkiyhtiö alkoi kartoittaa vientimarkkinoita.
"Hydrauliikka-ala toimii edelleen varsin pitkälle komponenttitoimitusten periaatteella, joten asiakaslähtöiselle ratkaisutoimittajalle oli olemassa selkeää tilausta. Samalla se oli mahdollisuus erottautua kilpailijoista", kertoo toimitusjohtaja Mikko Laakkonen.
Elinkaariajattelu vie eteenpäin
Hydrolinen asiakkaita ovat Sandvikin, Roclan, John Deeren, Cargotecin, Agco Valtran sekä Normetin kaltaiset isot kone- ja laitevalmistajat. Tuotannossa on yli 1500 erilaista sylinterimallia.
Kolmannen polven perheyhtiö työllistää kotimaassa noin 200 työntekijää. Puolaan vuonna 2014 perustetulla tehtaalla työntekijöitä on parikymmentä. Yhtiöllä on myyntikonttori myös Kiinassa.
Liikevaihto oli viime vuonna 30 miljoonaa euroa ja tälle vuodelle ennakoidaan noin 10 prosentin kasvua. Liikevaihdosta noin 95 prosenttia on suoraa tai välillistä vientiä.
"Teollinen internet, tekninen konsultointi ja asiakaslähtöinen palvelumalli tarjoavat meille paljon kasvupolkuja", Laakkonen tähdentää.
Täydellisimmillään Hydroline voi lähivuosina vastata vaikkapa ison tuotantolaitoksen koko tuotantolinjan hydrauliikan toimivuudesta. Sitä voidaan valvoa reaaliaikaisesti komponentteihin sijoitetun älyteknologian ja räätälintyönä tehdyn softan avulla.
"Jos saamme hälytyksen uhkaavasta toimintahäiriöstä tai komponentin vaihtotarpeesta, hoidamme asian kuntoon ajoissa ja ilman kallista tuotantoseisokkia", Laakkonen visioi.
EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta lisäpotkua
Hydroline on ollut mukana monissa Tekesin ohjelmissa. Pari vuotta sitten se lähti mukaan johtamisen ja työhyvinvoinnin Liideri-ohjelmaan.
Tänä vuonna yhtiö kokeili tekesläisten kannustamana ja opastamana siipiensä kantoa Horisontti-ohjelmassa. Lopputuloksena oli hyväksytty rahoitushakemus, joka toi noin 1,1 miljoonaa euroa tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen.
Perusteluissa kiiteltiin Hydrolinen tuovan alalle uutta teknologiaa, uusia käytäntöjä ja toimintatapoja. EU-rahoituspäätös onkin Laakkosen mukaan nostanut yhtiön sisällä uutta innostusta. Palaute on ollut positiivista myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden puolella.
"Horisontti-hakemus on pk-yritykselle työteliäs urakka, joka pakottaa miettimään liiketoimintaa ja sen kehittämistä todella perusteellisesti. Samalla saa kuitenkin äärimmäisen arvokasta palautetta, ideoita ja opastusta, joka ulkopuoliselta konsultilta hankittuna olisi todella kallista. Käytännössä hakemus tuottaa yritykselle aina plussaa, olipa rahoituspäätös mikä tahansa", Laakkonen kannustaa.
Lisätietoja
Mikko Laakkonen
Toimitusjohtaja
puh. 040 505 1625
mikko.laakkonen (at) hydroline.fi
Teksti: Recommended Finland Oy
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Tiedottaja Soile Thalén, Tekes
puh. 050 5577 716, soile.thalen@tekes.fi